perjantai 3. syyskuuta 2010

Jumala toi moraalin?

Teoria "Moraali perustuu kivitauluihin, jotka Mooses sai Siinain vuorella Jumalalta." on mietityttävä. Voiko sitä ymmärtää, onko se ristiriidaton, syvällinen ja rikas sekä kokonaisvaltainen teoria?
Ensiksi täytyy todeta, että moraali ei voi tässä väitteessä niihin tauluihin perustua,vaan auktoriteetin sanomaan, joka ei myöskään iske. Ennen tätä sanomaa, ihmiset elivät ja toimivat suhteellisen sovussa perheissä ja yhteisöissä, joissa oli varmasti säännöt ja normit joita piti noudattaa rangaistuksen uhalla, joten moraali eli käsitys siitä mitä sai tehdä ja mitä ei, mikä aiheutti pelkoa, mikä surua, oli olemassa. Joten kyseinen teoria on hieman hölmö.. Jumala vaan oli niin kova auktoriteetti ja ylin herra, jota kukaan ei uskaltanut ivata tai asettaa negatiiviseen tai halventavaan kontekstiin, joten hänen asettamiaan kymmentä sääntöä alettiin ilman epäilyjä noudattamaan, tuoden ajankuluessa ne normaaleiksi käyttäytymismalleiksi. Tosin ajan kuluessa ja kulttuurin muuttuessa, alkoivat ihmiset muokkaamaan moraalikäsityksiään ja tiede alkoi kyseenalaistamaan uskoa. Toisaalta teoria on ymmärrettävä, sillä siinä väitetään jotain selvää ja siis ymmärrettävää osittain, mutta se ei esimerkiksi kognitiivisesta näkökulmasta katsottuna tunnu järkeen käyvältä. Tuntuu että tämä kyseinen tapahtuma vain vahvisti olleita moraalisääntöjä, jonka jälkeen niitä myös noudatettiin tarkemmin.
Ristiriitaa siis on tässä se myös että, olihan ne moraaliset normit olemassa jo jonkin asteisina ennen suurimman siihen asti tulleen auktoriteetin lähettämää moraalista "ohjetta".
Teoria ei myöskään ole tuollaisenaan syvällinen, ellei sitä sitten tuosta perustelisi eteenpäin, kyseenalaistamalla väittämäni "moraali oli jo jonkinasteisena ennen kivitauluja". Jumalan asettamat säännöt eivät ole pitkiä vaan yksinkertaisesti esimerkiksi "älä tapa". No...yksinkertainen on yksinkertainen, mutta ei tosiaan ole syvällinen, sillä se ei kerro enempää syitä. Rikastuttava tapahtuma se varmasti oli, sillä näin ihmiset tajusivat ehkä paremmin kuinka toimia "oikein" ja "hyvin" ja myöhemmin osasivat myös muokata moraalista käsitystään, mutta se ei voinut kyllä tuoda mitään uskomattoman uutta käsitystä kuinka käyttäytyä tai olla parempi, sillä kun toiminta perustuu mielihyvään, on sitä osattu hankkia jollakin tasolla "oikein" jo ennen Jumalan antamia käskyjä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti