Toimiiko ihminen egoistisesti?

Okei eli teoria "ihminen toimii aina itsekkäästi" on mielenkiintoinen. Tähänkään väitteeseen ei voi vastata kunnolla ellei aluksi kunnolla pohdi tilanteita joissa toimii ns. epäitsekkäästi ja sen kautta mieti että onko se sittenkään epäitsekästä. Hyvänä esimerkkinä vaikka tilanne, jossa ihminen on tilanteessa, johon tarvitsee apua, mutta toinen henkilö ei sitä anna. Lopulta avun tarvitsija lähtee pää painuksissa kotia kohti, kunnes yllättäen avusta kieltäytynyt henkilö juokseeksin ja lupaa auttaa. Tässä voitaisiin kysyä ensiksi, kumpi saa suuremman mielihyvän? Eli kumpi on ns. itsekkäämpi. Kyseessä on mielestäni omiin mielihyvä tasoihin kohdistuva kysymys, sillä ei tiedetä ensinnäkään, että saako auttaja enemmän mielihyvää siitä, että lupautuu auttamaan heti, vai että juoksee lopulta ja lupaa vasta sitten auttaa ja että kelpaako hänelle mikä tahansa "mielihyvä-määrä" minkä vain voi saada. Jos hän olisi auttanut heti, sillä hänelle kelpaa siitä saatava pieni annos mielihyvää, mikä johtuu siis siitä, että saa avun tarvitsijalle vielä suuremman mielihyvä määrän, on teko hieman itsekäs, mutta toisaalta tälläistä kutsutaan epäitsekkääksi teoksi auttajalta. Ihminen siis mielestäni toimii aina mielihyvän perässä, mutta riippuu paljon sitä tarvitsee ja minkälaisin edellytyksin. Mutta pitää myös muistaa, että avun pyytäjäkin toimi itsekkäästi, mutta ei pakottanut ketään auttamaan, joka taas on merkki epäitsekkyydestä, vähänkuin vastapainoksi. Hyötyähän sitä aina tavoitellaan tavalla tai toisella, oli se sitten fyysistä tai henkistä hyötyä (mielihyvä kuuluu henkiseen hyvään, mitä saa fyysisen hyödyn kautta) eli ihminen toimii aina itsekkäästi. Jos ihminen ajattelee tappaa itsensä, hän ajattelee joko itsensä tai muiden PARASTA. Se on niin raivostuttavaa kuulla jonkun puhuvan itsensä tappamisesta, sillä koska ei ole minkäänlaista varmuutta saako hän siitä edes mitään mielihyvää tai kukaan mukaan. Palatakseni tilanteeseen, jossa on mukana myös epäitsekkyyttä enemmän kenties kuin itsekkyyttä, on hieman ristiriitaista teoriaa kohtaan, mutta ei pysty silti kumoamaan sitä tai tekemään siitä huonoa, melkeempä päinvastoin, sillä vahva havainto, joka ei saa kaatamaan teoriaa, antaa vahvemman tunteen teorialle. Ymmärrettävä se on juuri näiden aikaisempien esimerkkien kautta. (Laita toki vastaväite jos tulee mieleen, milloin ihminen ei missään nimessä olisi itsekäs, vaan täysin epäitsekäs). Rikastuttava väite on toki niille, jotka eivät sitä aikaisemmin ole miettineet! Aihetta voisi jankata vaikka kuinka pitkään, mutta tulos olisi aina sama, eli ihminen olisi todistettavasti ainakin jossain määrin itsekäs, olkoot sitten vain hyvin vähän.