Etiikkaa voidaan pohtia muutamalla eri tavalla, joita voi itsekukin tulkita jokainen omalla tavallaan. Metaetiikka selittää etiikan tutkivan moraalia ja selvittävän sitä etiikan avulla abstraktilla tasolla, jonka muutama osa aluetta ; Kognitivismi, intuitionismi ja fideismi ovat erikoisen ristiriidassa ainakin osittain toisiaan kohtaan. Ensimmäinen näistä on mielestäni parhaiten itselleni sopiva tulkinta tapa, sillä nuo kaksi muuta, eivät vaikuta nykyaikana tarpeeksi uskottavilta. Esimerkiksi intuitionisti ei ajattele, että moraali perustuu järjen käyttöön, vaan moraali on ihmisessä itsessään jo valmiina, ilman että sitä tarvitsisi pohtia järjen avulla tilanteen mukaan. Eihän moraali ole ihmisessä ennenkuin se pistetään siihen, voisi sanoa. Ihminen joka on ollut vaikkapa susilaumassa lapsuudestaan asti, ei omaa moraalisääntöjä tai normeja, koska kukaan ei sille ole niitä opettanut tai antanut välittää. Mielestäni kyseinen etiikan tutkimusmuoto on nykyään kovin epärealistinen sillä niin paljon pystyy järki nykyään selittämään käyttäytymistä ja yleensäkkin ihmisen toimintaa, ettei järjetön, valmiina oleva moraali kuulosta kovin uskottavalta.
Fideisti taas ajattelee moraalin olevan uskon kautta ymmärrettävä. Tässä taas tulee ristiriita siitä, että usko opetetaan ihmiselle, ja siihen perustuvat moraalinormit tulevat opetuksen yhteydessä. Ja mikäli puhutaan uskomisesta, ei siis jumalallisesta, vaan käytöksellisestä, niin kyllähän nämäkin käytös moraalinormit, on ihmisten seurassa, sosiaalisessa elämässä opittu, tavalla tai toisella, itselleen sopiviksi. Esimerkiksi henkilö Anna, joka on asunut Englannin lähiöissä elämänsä, on oppinut perus uskomukset erillaisten tilanteiden mukaiseen käytökseen, oli sitten käynyt koulua tai ei. Ei mitään voi mielestäni vain uskoa tyhjästä, ellei joku ole niitä ensiksi tahalteen tai vahingossa opettanut tai välittänyt. Kognitivismi on mielestäni erityisen hyvin toimiva järkeen käypä selitys siitä mitä moraali on, sillä kaikki opitaan ensiksi, ennenkuin voidaan itse sitten muokata siitä opitusta käsityksestä omanlaistaan. Myös muissa etiikan tutkimisen osa-alueista on kohtia, jotka kuulostavat järkeviltä, mutta jotenkin onnistuvat tuomaan myös kohtia, jotka eivät tarkemmin tutkittuna sovi omaan käsitysmaailmaani moraalista.
Väite: moraalin tutkiminen tekee ihmisestä paremman, pistää miettimään myös. Parempi..mitä se tarkoittaa? Onko parempi ihminen parempi käytökseltään muihin verrattuina, vai entiseen itseensä verrattuna? Vai onko se kenties jotain henkistä selittämätöntä mielihyvä tarpeen pienentymistä, mikä saisi ihmisen tekemään parempia tekoja, muihin verrattuina, toimimalla siten, ettei havittele mielihyvää tuottamalla toisille mielipahaa esimerkiksi? Voi olla että moraalin tutkimisella saavuttaa jotain tarkempaa mietiskelyä tilanteeseen kun tilanteeseen, ja saa ihmisen käyttäytymään "paremmin" tai "järkevämmin" muita tai itseään kohtaan.
Mielestäni kaikki perustuu kuitenkin mielihyvään, joka tekee ihmisestä itsekkään olennon, joten parhaimpana ihminen on silloin, kun se onnistuu saavuttamaan korkean mielihyvän, antaen sellaisen samalla toisillekkin. Moraalin tutkimisen kautta voidaan saada tuloksia, jotka auttavat kun pyritään tuohon tavoitteeseen. En ole varma olenko oppinut itse hyvä luonteisen käytökseni muilta, vai olenko vain oppinut sen tutkimalla moraalia ihmisten käytöksen tai oman käytöksen kautta.
