maanantai 4. lokakuuta 2010

Laajeneeko moraalin piiri?

Ennen vanhaan ihmisiä oli vähemmän, perhe korostui ja isät huolehtivat pojistaan peltotyöläisiä ja muunlaisia suvunjatkajia, jotka sitoutuivat hyvin lähelle perhettä. Myöskään rahaa ei ollut matkustella ympäri maailmoja, muutakuin rikkailla. Tehtaiden ja muiden tekniikan ihmeiden tullessa, ihmiset alkoivat vaurastumaan ja kykenivät matkustelemaan, elämän tyyli vaihtoi suuntaa, alettiinkin olemaan vapaampia ja itsevaltasempia kuin ennen ja näin alkoi moraalin piiri laajenemaan ns "länsimaisella vaikutuksella sekä tavalla". Piiri siis on todellakin laajentunut, sillä nykyään keksintöjen kuten tietokoneiden kautta voi puhua vaikka maailman kaukaisimmalle ihmiselle ja elintason ollessa hyvä, on mahdollisuus päättää melkeempä itse mitä tekee. Kunhan veroja maksaa ja syö ja juo.
Moraaliset tunteet alkavat häviämään ainakin osittain, sillä ihmisiä on PALJON, ja niitä kuolee luonnollisesti ja media tuo meille joka päivä uutisia näistä tapauksista. Tietysti esimerkiksi Suomessa tapahtuvat kuolemat järkyttävät erityisen paljon, ainakin meitä suomalaisia, sillä kansallistunteen tukemina, emme pysty käsittelemään kuoleman tapauksia jokatapauksissa korvasta toiseen menevinä asioina, sillä meidän Suomen yhteisö ei ole kovin suuri verrattuna esimerkiksi niihin alueisiin, jossa asuu kymmenen kertanen määrä ihmisiä Suomeen verrattuna.

1 kommentti: